Marraskuun lopussa olikin ensimmäinen "lomaviikko" koulusta. Etäopiskelua onneksi kuitenkin riitti, mutta ainakin pääsi vaihtamaan maisemia. Meillä oli ajatuksissa että jos vaikka pääsisi tapaamaan ystäviä Vancouverin kulmilla Kanassa sekä Portlandin alueella. Pari päivää ennen loman alkua saatiin sit matkarahatkin reissua varten. Joku oli lähettäny meille shekin kouluun...
Vancouverissa olimme Saaran vanhan kämppäkaverin Bethin ja sen perheen kanssa muutamia päiviä.

Samalla reissulla näimme myös siellä nykyisin vaikuttavaa entistä Jyväskylän nuorisopastoria Klaus Lehtimäkeä. Oli kyllä mukava tapaaminen.

Joku puutarhuri oli pistänyt parastaan, ku oli leikannu pensaat tuollaiseen pulujen muotoon.
Samalla reissulla käytiin myös ennakkokatsastamassa Cypresin vuori, missä vuoden päästä lasketaan lautailun olympiamitaleista.

Tässä maisemia vuorelta merelle. Lunta ei vielä ollu niin paljoa, että rinteet olis ollu auki. Mut aika jännä paikka, ku on vaan puoli tuntia miljoonakaupungin keskusta ja ihan meren rannassa. Kyllä se varmaan toimii, ainaki isompi, ku Helsingin lähivuoret...
Vancouverista tulimme keskiviikoksi Portlandin alueelle. Silloin menimme ystävämme Dave Redelfsin kanssa käymään Oregonin rannikolla.

Siistejä maisemia...

Portlandin kulmilla yövyimme Andrew Taiterin, meidän luokkakaverin perheen luona. OIkein mukava perhe. Niitten isä oli just tehnyt itselleen lentokoneen...

Ei vaan päästy vielä lentämään, ku Amerikkalaisten sääntöjen mukaan lentämistä pitää kuulemma ensin harjoitella yksin, ennen ku saa ottaa kavereita kyytiin. Koneen väritys oli ihan perheen mukainen. Johnin vaimo kun on ruotsista...
Poislähtiessä kävimme vielä tutustumassa paikalliseen skate shoppiin
www.skatelegion.com
Skatechurch ei ollut auki, mutta kaupassa olikin sit töissä Miikan kaveri Chris Betts, johon Samin veli oli tutustunut ollessaan pari vuotta sitten työharjoittelussa Skatechurchissa

Tim Byrne "sattui" kanssa olemaan pitämässä demoa samana päivänä siellä.
www.timbyrne.org
Nyt sit ollaan taas takaisin koulussa. On vaan niin uskomattoman hyvä paikka...
Täälläki alkaa ilmat pikkuhiljaa kylmenemään. Ens viikolla saattaa olla jo yöpakkasia. joskohan jo vuorillekin sit satais lunta ja pääsis laskemaan ainaki sit joululomalla...